Blogi

Ajatuksia kentältä ja kentän laidalta

Joka askeleessa mukana

Vierailin syyskuun alussa Golfpisteen Podcastissa. Keskustelimme podcastin hostien Jere Jaakkolan ja Sami Sarpakunnaksen kanssa kenttien suunnittelusta monesta kulmasta. Keskustelimme mm. siitä, että Suomessa alkaa olla

Lue artikkeli »

Alister MacKenzie alennuksessa

Vietin pari vuotta sitten reilun viikon San Franciscon alueella Kaliforniassa ja muun ohjelman sekaan oli mahdollista sovittaa muutama golfkierroskin. Mukana matkassa oli onneksi pari intohimoista

Lue artikkeli »

Slottsbananin onnistunut uudistus

Olen pelannut Ålands Golfklubbenin Slottsbanalla noin parikymmentä kierrosta viimeisten 15-20 vuoden aikana ja kokemus on aina ollut miellyttävä. Osaltaan kokemukseen on vaikuttanut se, että iso

Lue artikkeli »

Craftmanship, eli lapion paluu

Golfkenttäarkkitehtuuri /-rakentaminen voidaan jakaa karkeasti kolmeen aikakauteen. Ensimmäinen aikakausi kesti noin aikojen alusta toiseen maailmansotaan. Tuolloin lähes kaikki tehtiin käsin tai hyvin pienillä / yksinkertaisilla

Lue artikkeli »

Kuinka kaikki alkoi?

Muutama vuosi takaperin sain soiton Sami Markkaselta. Hän kutsui minut kahville itsensä ja Kai Hulkkosen kera Vuosaaren golfkerholle. Silloin minulla ei ollut juurikaan tietoa, kuka

Lue artikkeli »